Lasten soittopiiri (pedagogiikkaa 4)

Ennen lounasta koko ryhmä pääsi nauttimaan kolmen tytön järjestämästä musiikkihetkestä.
Tytöt harjoittelivat spontaanisti soittamista kolmisin aamulla, soittimina musiikkihyllystä itse valitut iso sadeputki, marakassi ja afrikkalainen rumpu.
Tytöt organisoivat kaiken itse, upeasti myös katsomon penkit ja kuuntelijoiden istumajärjestyksen. Yleisö kuunteli hiljaa taidokasta ja rytmikästä soittoa. Tytöt vaihtoivat soittimia siten, että he kaikki soittivat jokaista soitinta vuorotellen, kukin kaksi kertaa.
Esitys päättyi kumarruksiin ja taputuksiin.

Pedagoginen näkökulma Lasten soittopiiri (pedagogiikkaa 4)

Soittimien käsittelyä, nimiä ja soittamista harjoitellaan lasten kanssa yhdessä. Soittimet ovat lasten saatavilla matalassa hyllyssä lasten omaa musisointia varten, jotta lapset saavat soittaa, kuunnella ja tanssia silloin, kun heidän tekee mieli.Ryhmän yhteisten laulu- ja musiikkihetkien tai pienryhmätuokioiden ohella lasten omat spontaanit kokemukset ja yhdessä tekeminen ovat arvokkaita ja vaalimisen arvoisia.Usein lapset haluavat myös esiintyä muille. Kun esiintyminen tapahtuu lasten omasta aloitteesta, kynnys esiintyä on pienempi. Muut lapset näkevät mallia ja saavat arvokasta kokemusta toisten esiintymisestä ja usein ujommatkin lapset haluavat esiintyä jossain vaiheessa yhdessä toisten kanssa.